Kannuksen kauppapuutarha

Tuoreita kotimaisia kasviksia ympäri vuoden


Kannuksen Kauppapuutarha viljelee kotimaisia kasviksia jo toisessa sukupolvessa nykyaikaisin tuotantomenetelmin. Yritys lähti liikkeelle pienestä, sillä aluksi kasvihuoneita oli vain yksi. 80-luku oli voimakasta kasvun aikaa, ja tänä päivänä puutarhan pinta-ala on 8 500 neliömetriä. Tuotantoa ja kasvihuoneita on uudistettu ja tehostettu 10 vuoden aikana mittavasti. Uuden tekniikan myötä mm. kasvuolosuhteiden tarkkailu onnistuu helpommin, joka mahdollistaa parhaan laadun ja puhtauden vihanneksille.  


Ympärivuotinen viljely vaatii yrittäjältä tarkkuutta, sillä tuotantokustannukset ovat isot. Etusijalla tuotannossa ovat kasvisten laatu ja maku. Kasveille haitallisia tuholaisia torjutaan petopunkeilla, jotta kuluttuja saisi puhtaan ja tuoreen vihanneksen ruokapöytäänsä.

Laadusta ei tingitä koskaan. Ennakkoluuloton lähestyminen ja uusien toimintatapojen etsiminen ovat tärkeitä kotimaisen kasvinviljelyn tulevaisuutta ajatellen. Vahvuuksiamme on tuottaa ekologista ja ennen kaikkea turvallista ja puhdasta lähiruokaa. Kauppapuutarhalla vihannekset viljellään kasvihuoneissa, niin puhtaissa olosuhteissa, että välipalaksi voi poimia kurkun vaikka suoraan pensaasta.


Puutarha tuottaa vuodessa noin 850 000 kiloa kurkkua ja 600 000 kappaletta salaattia. Työntekijöitä puutarhalla on 16 henkilöä ympärivuoden.
 

www.kannuksenkauppapuutarha.fi