Kesätyö marjojen parissa

 

Olen Nelli Juntunen, 23-vuotias johtamisen opiskelija Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa ja olen Kasvishovilla markkinoinnin harjoittelijana. Olen kotoisin Suomussalmelta Kainuusta, missä enoni viljelee mansikoita. Mansikoiden viljelyn seuraaminen on ollut osa kesääni niin kauan kuin muistan, ja lapsuudestani saakka olen osallistunut siihen poiminnan ja myöhemmin myynnin muodossa. Harjoittelussani on mielenkiintoista nähdä, millainen on marjan matka välittäjän kautta asiakkaille ja jatkojalostukseen, itse kun olen aiemmin nähnyt vain ketjun ensimmäisen osan eli tuottajan roolin. 

Mansikoiden torimyynti on pääasiassa hyväntuulista hommaa. Asiakkaat ovat hyvillään tuoreista, samana aamuna poimituista marjoista, ja usein myyntipaikalle tultaessa kojulla onkin jo odottamassa pitkä jono asiakkaita. Myyntityö on varsinkin satokauden alussa aika haipakkaa, sillä mansikoilla on epävakaista säistä johtuen jatkuvasti kova kysyntä, mutta marjaa ei ole vielä saatavilla paljoa. Suurin osa marjoista myydään laatikoittain, mutta myös litrakauppa etenkin loma-aikaan on vilkasta.

   

 

 


Asiakkaille on tuoreuden lisäksi tärkeää paikallisuus ja laatu. Monet asiakkaat tunnustavatkin odottavansa ja ostavansa oman kylän marjaa aina kun mahdollista, koska haluavat tukea paikallista yrittäjää ja koska ovat olleet tyytyväisiä marjojen laatuun aiempina vuosina. ”Puskaradion” vaikutus on voimakas marjamyynnissä: niin hyvät kuin huonotkin kokemukset marjojen ostosta kiirivät paikkakunnalla nopeammin kuin osaisi pikkukylästä arvata, samaten kuin tieto siitä, ketkä tuottajat myyvät marjoja jo laatikoittain.

Myynnin ohessa asiakkaiden kanssa tulee poristua kaikenlaiset marjakuulumiset läpi. Satokauden pituus, säätilat ja niiden vaikutus, muiden marjojen kypsyminen sekä marjojen osto- ja myyntihinnat ovat jokapäiväisiä kestoaiheita marjamyyntityössä. Asiakkaita kiinnostaa usein myös mahdollisuus päästä poimimaan itse satokauden viimeisiä marjoja ja tähän monet viljelijät tarjoavat mahdollisuuden. Marjojen osto ja/tai poiminta onkin usein asiakkaalle tärkeä osa kesää, kun pääsee säilömään kesän maut pakkaseen talvea varten.